Tälle suomalaiselle julkkisparille kihlaus ei ole lupaus avioliitosta?
Ensimmäisen pitkän elokuvansa ensi-iltaa odottava ohjaaja Antti Jokinen ja kuvankaunis kokki Sara La Fountain ovat olleet yhdessä noin seitsemän vuoden ajan.
Parin ajatuksissa ei kuitenkaan ole avioliitto, vaikka kihlasormuksia onkin vaihdettu. Ohjaaja Antti Jokinen kertoo Voicelle, ettei usko siihen instituutioon.
- Jos jonkun kanssa haluaisin mennä naimisiin, niin se olisi Sara, mutta en ehkä usko tähän instituutioon.
Sara La Fountain on aiemmin kertonut julkisuudessa, että häiden aika on varmasti jossain vaiheessa, mutta asiat menevät ihan hyvin näin.
Jokisen esikoispitkä The Resident -elokuva saa ensi-iltansa juhannuksen jälkeen sunnuntaina. Elokuvan pääosassa on kahden Oscar-palkinnon nainen Hilary Swank.
Kilpailut
Uusimmat
Presidentti Stubb vierailee tänään Naantalissa ja Raisiossa
Kriisipuhelimessa kesällä ennätysmäärä puheluita: 'Toiveikkuus tulevaa kohtaan vähentynyt'
Tutkimus: Yli puolet hyväksyisi hoitoa lääkäriltä tai hoitajalta, joka vasta opettelee suomea tai ruotsia
Avoimissa työpaikoissa raju pudotus, kertoo Tilastokeskus
Kuollut kansanedustaja on SDP:n Eemeli Peltonen, kertoo Iltalehti
Näytä lisää