Onko näyttelijälegenda menettämässä muistinsa?

20.06.2011 15:30 - Eeva Rajala

Näyttelijälegenda Sir Christopher Lee nähdään suomalaisohjaaja Antti Jokisen ensimmäisessä elokuvassa, joka saa ensi-iltansa tulevana sunnuntaina. Jokisen mukaan Lee kertoi kuvauksissa moneen otteeseen hänen rakkaudestaan Suomeen.

Sir Christopher Lee yritti osallistua talvisotaan Suomen maavoimissa, mutta häntä ei muiden brittiläisten vapaaehtoisten tavoin päästetty täysiin sotatoimiin. Heille annettiin noin viikon kestänyt vartiointitehtävä, joka tosin oli kaukana taisteluista. Ohjaaja Antti Jokinen muistaa puhuneensa asiasta moneen otteeseen Leen kanssa.

- Puhuimme tästä monta kertaa. Vanha mies, niin hän kertoi minulle tämän tarinan aika monta kertaa. Kun olimme jutelleet juuri asiasta viikko sitten, Jokinen muistelee Voicelle naureskellen.

Suomessa vajaat kymmenen vuotta sitten vieraillut Lee on aiemmin muun muassa todennut suomalaisten pelastaneen hänen henkensä, koska häntä ei päästetty rintamalle. Jokisen mukaan Christopher Leen kanssa oli fantastista tehdä töitä. Jokinen vertaa Leetä New Yorkiin.

- Hän on niin karismaattinen, vähän niin kuin New York. Niin kauan kuin kameraa näyttää siihen suuntaan ja vuorosanat onnistuvat, niin toimii aina. Vähän sama kuin New Yorkissa: laitat kameran mihin vain, niin aina toimii. Siinä on jotain sellaista persoonaa ja karaktääriä, mitä ei ihan matti meikäläisessä löydy, Jokinen hehkuttaa.

Christopher Lee muistetaan vanhojen Dracula-elokuviensa lisäksi muun muassa elokuvista 007 ja kultainen ase, Silmä silmästä, Päätön ratsumies, Taru Sormusten Herrasta -trilogia sekä Tähtien Sota: Episodi III - Sithin kosto. Seuraavaksi hänet näkee Suomen valkokankailla Jokisen ohjaamassa The Resident -trillerissä, jota tähdittää myös muun muassa Hilary Swank.

Kilpailut

Uusimmat