Tältä näyttää uuden Batman-elokuvan seksikäs kissanainen
Anne Hathaway muuntautuu seksikkääksi kissanaiseksi uudessa Batman-elokuvassa.
Tulevaa Batman-elokuvaa kuvataan parhaillaan. Vaikka tuotanto yritetään tehdä salassa, on elokuvassa useita kaupunkikohtauksia, jotka on päätetty kuvata aidossa keskustassa sen sijaan, että kaupunkin lavastettaisiin tai luotaisiin digitaalisesti.
Koska kuvaukset ovat keskustassa, ovat paparazzitkin onnistuneet saamaan kuvia eri kohtauksista. Alla olevassa kuvassa nähdään, miltä Kissanaisen roolin saanut Anne Hathaway, näyttää Kissanaisen vartaloa nuolevassa asussa.
Voice kertoi jo elokuussa, miten Batmanin liituri oli herättänyt ihmetystä Pittsburgin kaduilla. Lue tuo uutinen täältä.
Kilpailut
Uusimmat
Kaksi miestä lukittiin merikonttiin Muhoksella
Topi Raitanen jakaa Instagramissa syyn Paavon Nurmen kisoista vetäytymiseen
Kuluttaja-asiamies puuttui Elisan kampanjoihin - tärkeän tiedon puuttuminen johtaa asiakkaita harhaan
Ennen juhannusta moni suomalainen tekee puusaunalle saman toimenpiteen
Suomalaisten taloudellinen mielenrauha kohentunut maltillisesti
Näytä lisää