Hämmentävä hetki: Suomalaisnäyttelijälle painot vaatteisiin ja veteen

11.10.2011 15:10 - Eeva Rajala

Näyttelijä Krista Kosonen joutui uudessa Syvälle salattu -elokuvassa tekemään vaativilta näyttäviä vedenalaisia kohtauksia.

Kosonen myöntää Voicen haastattelussa, että hänellä oli kuvauksissa myös stuntti.

- Minun kohdallani stunttia käytettiin lähinnä siihen, kun pitää katsoa kameran paikat ja muut, niin että on joku joka käy veden alla koko ajan katsomassa asemia, Kosonen selventää.

Kososen mukaan läpi yön kestävissä vedenalaisissa kuvauksissa tulee todella kylmä. On todennäköistä, ettei tilannetta helpottaneet painot, joita laitettiin näyttelijöiden vaatteisiin kuvausten ajaksi.

- Siinä vaiheessa alkaa vähän aina miettiä, että hetkinen: Elokuvan viimeiset kuvauspäivät, tuottaja käskee ommella painoja näyttelijän vaatteisiin, jonka jälkeen hänet laitetaan veteen. Kyllä siinä vähän tulee sellainen epäilyttävä fiilis, Kosonen kertoo humoristisesti.

Kososen mukaan ilman painoja näyttelijän on kuitenkin todella vaikeata pysyä paikoillaan vedenalaisissa kuvauksissa. Psykologinen trilleri Syvälle salattu kertoo naisesta, joka matkaa työn perässä vanhaan lapsuudenmaisemaansa, syrjäiseen kylään. Lapsuusmuistot alkavat palautua naiselle mieleen outoina ja pelottavina.

Katso Krista Kososen koko haastattelu alta:

Kilpailut

Uusimmat