Sylvester Stallone oikeuteen - syytetään käsikirjoitusvarkaudesta!

28.10.2011 10:30 - Eeva Rajala

Elokuvalegenda Sylvester Stallone on haastettu oikeuteen käsikirjoituksen varastamisesta.

Käsikirjoittaja Marcus Webb väittää Deadline-sivuston mukaan, että Stallonen tähdittämä toimintaelokuva The Expendables on suora kopio hänen tekemästä käsikirjoituksesta omaa The Cobra Caper -elokuvaa varten. Webbin käsikirjoituksessa kerrotaan palkkasotilasryhmästä, jotka yrittävät tuhota diktaattorin, kenraali Garzan.

Webbin mukaan hän toimitti oman käsikirjoituksensa Yhdysvaltain tekijänoikeusjärjestölle jo vuonna 2006. Miehen mukaan viime vuonna ilmestynyt The Expendables on silmiinpistävästi samanlainen ja tapahtumapaikat ovat samanlaisia hänen käsikirjoitukseensa verrattuna.

Webb hakee nyt salassa pidettyä summaa korvauksena vahingosta ja sitä, ettei Stallone saisi tehdä loppuun elokuvan toista osaa. The Expendables 2 -elokuvan on tarkoitus saada ensi-iltansa ensi vuoden syksyllä.

Lähde: NME

Kilpailut

Uusimmat