Yksi kuoli Sylvester Stallonen uutuuselokuvan kuvauksissa

31.10.2011 06:45 - Eeva Rajala

Sylvester Stallonen tähdittämän The Expendables 2 -elokuvan kuvauksissa tapahtui yhden ihmisen kuolemaan johtanut turma.

Elokuvaa kuvataan parhaillaan Bulgariassa. Paikallisen The Sofia Echo -lehden mukaan turma sattui, kun kaksi henkilöä kuvasi kohtausta, missä kumiveneessä tapahtuu räjähdys. Yksi stunttihenkilö kuoli ja toinen loukkaantui vakavasti. Kuvauspaikka on noin 24 kilometriä pääkaupunki Sofiasta.

- Ajatuksemme ovat uhrien omaisten luona ja kaikkien niiden, joihin tämä tragedia vaikuttaa. Elokuvantekijät työskentelevät nyt tiiviisti viranomaisten kanssa tutkiaksemme onnettomuutta, ilmoitti tuotantoyhtiö Nu Image/Millenium Films lausunnossaan.

The Expendables 2 -elokuvaa tähdittävät Stallonen lisäksi ex-kuvernööri Arnold Schwarzenegger ja Bruce Willis. Elokuva on ollut vaikeuksissa aiemminkin. Viime viikolla uutisoimme, että Stallone on haastettu oikeuteen käsikirjoituksen varastamisesta.

Käsikirjoittaja Marcus Webb väittää, että ensimmäinen The Expendables -elokuva perustui hänen vanhaan käsikirjoitukseensa. Webb vaatii rahallista korvausta, mutta myös kakkoselokuvan kuvausten keskeyttämistä. The Expendables 2 -elokuvan on tarkoitus saada ensi-iltansa ensi vuoden syksyllä.

Lähde: NME

Kilpailut

Uusimmat