Menestynyt metallimuusikko yllättää - opiskelee papiksi

20.01.2012 13:15 - Eeva Rajala

Megadeth-yhtyeen basisti on päättänyt aloittaa opiskelut päästäkseen papiksi.

Basisti David Ellefson ilmoittautui netissä toimivaan opiskeluohjelmaan. Rockin ja uskonnon sekoitus on ollut osa Ellefsonin elämää jo lapsuudesta asti. Hänen maalla asuva perheensä kävi joka sunnuntai kaupungissa jumalanpalveluksessa.

Mutta vaikka Ellefsonin elämä käynnistyi uskonnollisissa merkeissä, hänen rock-elämänsä alkoi voittaa miehen ollessa 25-vuotias. Hän kirjautui 12-vaiheiseen katkaisuohjelmaan ja tutustui uudelleen uskoonsa.

- Suurin osa ihmisistä haluaa tulla rocktähdiksi. David on rocktähti, joka haluaa tulla papiksi, miehen koulunpenkille patistanut pastori Jon Bjorgaard sanoo.

47-vuotias Ellefson opiskelee siis melko epäperinteisesti alaa, mutta samalla hän on myös melko epäperinteinen opiskelija. Onhan hänen yhtyeensä julkaissut esimerkiksi albumin nimeltä Killing Is My Business...And Business Is Good!

Ellefsonin opiskelusta huolimatta Megadethin toiminta jatkuu normaalisti. Mies aikoo opiskella keikkatauoilla ja kiertuebussissa. Basisti on oppinut pitämään myös hänen uskontonsa ja lavapersoonansa täysin erillään toisistaan. Laulujen tekemisessä hän yrittää nykyään pysytellä pois kaikkein synkimmistä aiheista.

Lähde: Billboard

Kilpailut

Uusimmat