Armi Toivanen, mitä sketsihahmo-kisan voitto merkitsee?

27.02.2012 13:45 - Eeva Rajala

Voice tiedusteli Putous-tähti Armi Toivaselta ennen lauantaista finaalia, mitä hänelle merkitsisi sketsihahmokisan voitto.

Toivanen voitti lauantaina sketsihahmokisan floridalaisleidi Leena Hefner o.s. Herppeenluoma -hahmollaan. Toivasen mukaan on kiva, että Leena Hefnerille varmaan pukkaa keikkaa voiton jälkeen, mutta hänelle sketsihahmokilpailu ei ollut mitenkään suuri henkilökohtainen saavutus.

- Tätä Putousta on ollut kauhean kiva tehdä, meillä on hyvä työryhmä ja keskitymme siihen, että saamme mahdollisimman hyvän lähetyksen aikaiseksi. Mutta minun näyttelijätyöllinen h-hetkeni ei ole, kun sketsihahmokisan voittaja julkisestaan, vaan se on yhden duunirupeaman loppuminen, Toivanen kertoi Voicelle.

Toivanen myöntää samalla, että Putouksen päätyttyä on kiva päästä lepäämään ja tekemään välillä jotain muutakin. Nainen aikookin liikkua enemmän, tavata ystäviään ja rauhoittua. Toivasen mukaan Putouksen tekeminen oli väsyttävää, eikä hän osaa ajatella Putouksen päättymistä haikeana. Hän ei myöskään tiedä vielä, lähtisikö uudestaan Putous-ohjelmaan.

- En osaa ajatella, että olisi haikeata...Minulla on kuitenkin niin paljon muita duuneja tässä odottamassa, ettei sitä jää sillä tavalla haikailemaan...En ole ensi vuotta sen enempää ajatellut, tai niistä ei vielä tiedä.

Kilpailut

Uusimmat