Vihdoin varmistui: Hän esittää Jimi Hendrixiä elokuvassa!

08.05.2012 09:45 - Eeva Rajala

Kitaralegenda Jimi Hendrixin elämäkertaelokuvasta on puhuttu jo vuosia, ja eräs nimi on ollut yhdistettynä projektiin alusta saakka.

Irlannin elokuva- ja televisiojärjestö IFTN on ilmoittanut, että Outkast-yhtyeestäkin tuttu rap-artisti André 3000 tähdittää Jimi Hendrixistä tehtävää All Is By My Side -elokuvaa.

Elokuvaa aletaan kuvata Irlannissa, Dublinissa ja Wicklow'ssa, myöhemmin tässä kuussa. Kuvausten keston kerrotaan olevan kuusi viikkoa. Elokuvan ohjaa ja käsikirjoittaa John Ridley.

All Is By My Side -elokuva tutkii Hendrixin uran alkuvaiheita ja aikaa, jonka hän vietti Englannissa tehden legendaarista debyyttialbumiaan Are You Experienced vuosina 1966 ja 1967.

Jimi Hendrixin elämäkertaelokuvasta on puhuttu pitkään. Viime kesänä uutisoitiin, että Hendrixin lähipiiri olisi laittanut kapuloita rattaisiin, eikä koko projektia tulisi. Se täytyy sanoa, että Hendrixin rooliin on löytynyt lähes miehen kaksoisolento. 

Lähde: Rolling Stone

Kilpailut

Uusimmat