Tämä elokuva todistaa: Yksi kohtauspaikka riittää

14.05.2012 13:30 - Eeva Rajala

Puhelinkopit ovat kadonneet suomalaisesta katukuvasta. Vaikka puhelinkopit ovat sympaattisia muistoja, on sillä tämän illan elokuvassa veret seisauttava rooli.

Colin Farrellin tähdittämä Phone Booth -trillerielokuva tulee Subilta klo 21.00. Elokuva kertoo ylimielisestä newyorkilaismiehestä, joka joutuu näkymättömän tarkk'ampujan tähtäimeen puhelinkopissa. Uhri ei voi laskea luuria, ja hän pohtii hiki hatussa, voiko hän pelastaa itsensä tai edes läheisensä?

Tämä elokuva kuuluu niiden elokuvien luokkaan, joissa ei matkata ja vaihdeta kuvauspaikkaa. Elokuva saa katsojan pauloihinsa tapahtuen vain ja ainoastaan yhdessä paikassa. Joskus vain yksi paikka riittää.

Samanlainen pätkä on Ryan Reynoldsin tähdittämä Haudattu-elokuva, missä mies herää maan alle haudatusta arkusta mukanaan kännykkä ja sytkäri. Koko elokuvan ajan tarina pitää katsojaa otteesaan, saako mies pelastettua itsensä.

Tällaiset elokuvat ovat parhaimmillaan mahtavia. Katsoja tosiaan tuntee olevansa myös ahdistavan pienessä puhelinkopissa tai kuumassa ja pimeässä puuarkussa. Suosittelen katsomaan kummatkin elokuvat. Tosin Haudattu ei sovi ahtaan paikan kammoisille... ...eikä herkkähermoisille. 

Kilpailut

Uusimmat