Jalkapalloilija Wayne Rooney: Olen ottanut oppini Jari Litmaselta

18.05.2012 17:15 - Rea Tallgren

Manchester Unitedin pelaaja Wayne Rooney on kertonut tuoreessa haastattelussa millä metodein hän tsemppaa itseään kuhunkin peliin.

Rooneyn tekniikka pelien valmistautumiseen on rajun fyysisen treenaamisen lisäksi puhtaasti psykologinen. Mies kertoo jokaista peliä edeltävänä iltana haaveilevansa tekevänsä maalin.

- Minä kuvittelen tilanteen hyvin selkeästi mieleeni. En tiedä pitäisikö tekniikkaani kutsua visualisoinniksi vai unelmoinniksi, mutta olen tehnyt niin koko elämäni, Rooney selittää.

Jalkapallotaituri paljastaa myös ihailevansa Jari Litmasta suunnattomasti ja kertookin seuranneensa miehen uraa suurella mielenkiinnolla.

- Nautin siitä, miten Litmanen liikkui ja oli kärsivällinen. Hän otti tilan haluunsa, Rooney hehkuttaa.

- Hän ei ikinä näyttänyt siltä, kuin hänellä olisi kiire. Hän otti aina aikansa ja tiesi missä kaikki kentällä olivat milloinkin, 26-vuotias Rooney lisää.

Litmasta pidetään yleisesti yhtenä Suomen kaikkien aikojen parhaista jalkapalloilijoista.

Lähde: Daily Mail

Kilpailut

Uusimmat