Yllätysveto: Guinnessin ennätystenkirjasta tehdään elokuva

08.06.2012 14:15 - Eeva Rajala

Yhdysvalloissa suunnitellaan Guinnessin maailmanennätyskirjaan perustuvaa elokuvaa.

Deadline-sivuston mukaan elokuvasta olisi tulossa toimintaseikkailuelokuva. Warner Bros. on jo palkannut käsikirjoittaja Danny Chunin kirjoittamaan elokuvan.

On todennäköisesti työlästä tehdä maailmanennätyskirjasta toimiva kertomus alkuineen, keskikohtineen ja loppuineen. Tosin kirja sinällään on jo täynnä tarinoita. Suurimpana haasteena on kenties se, millaisia ennätyksiä elokuvaan valitaan.

Tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun erikummallisista ennätyksistä on suunnitteilla elokuva. Vuonna 2007 Paramount yritti muutamankin kerran tehdä Ripley's Believe It Or Not -elokuvaa. Elokuvan tuotanto oli juuri alkamassa, kun yhtiö päättikin tyrmätä ajatuksen. Tim Burtonin piti ohjata elokuva ja Jim Carreyn tähdittää sitä.

Lähde: Deadline

Kilpailut

Uusimmat