IS: Jenkkisarjat ja uusi elokuva pitävät Renny Harlinin kiireisenä
Ohjaaja Renny Harlin on työllistetty mies. Mies toivoo kuitenkin ehtivänsä Suomeen edes pariksi päiväksi kesällä, kertoo Ilta-Sanomat.
Viime viikolla Harlin oli New Yorkissa ohjaamassa White Collar -poliisisarjaa. Tällä viikolla Harlin on ohjaamassa Miamissa, kun hänen ohjeitaan noudattavat Burn Notice -sarjan tähdet.
Tv-sarjoista huolimatta Harlinilla riittää aikaa myös leikata uutta pitkää elokuvaa, jota hän on kuvannut Venäjällä. Kyseessä on todennäköisesti Dyatlov Pass Incident -niminen trillerielokuva.
Harlin toivoo ehtivänsä Suomeen käymään kesällä, jos vain kalenteriin tulisi enemmän vapaata.
- On pakko nipistää elokuussa muutama päivä, sillä haluan tulla tyttöystäväni Erican kanssa nauttimaan rapuja, Harlin kertoo.
Lähde: Ilta-Sanomat
Kilpailut
Uusimmat
AL: Tampereellakin vaaratilanne maauimalassa - uimataidottomat lapset keskenään ympäri altaita
Jälleen sähköpotkulaudan ja auton yhteentörmäys
HU: Läheltä piti -tilanteita rannalla myös Helsingissä - kaksi lasta oli hukkua tällä viikolla
Rankkoja tulvia nyt myös Koreassa - tuhansia evakuoitu ja useita kuollut
Kadonneen pohjalaisperheen vanhemmista annettiin eurooppalainen pidätysmääräys
Näytä lisää