He ovat parhaat James Bond -näyttelijät

05.10.2012 15:30 - Johannes Saukko

Tänään on kulunut tasan 50 vuotta siitä, kun ensimmäinen James Bond –elokuva, Salainen agentti 007 ja tohtori No, sai ensi-iltansa. Siitä hetkestä alkoi täysin vertaansa vailla oleva elokuvasaaga. Kaikki James Bond –elokuvat pitkälti toistakymmentä kertaa nähnyt Voicen Bond-asiantuntija Johannes Saukko valitsee saagan parhaat.  

Alla olevat valinnat ovat täysin subjektiivisia. Ne edustavat kirjoittajan omaa valistunutta käsitystä asioista eivätkä esimerkiksi absoluuttista totuutta. Silti, valinnat teen minä ja olen minä sen verran monta tuhatta tuntia viettänyt tämän pakkomielteen parissa, että osaan siitä jotakin sanoa.


Bond-näyttelijät

1. Sean Connery


Connery on kiistaton ykkönen. Mies loi James Bondin lookin, tyylin ja asenteen valkokankaalle, kuten Ian Fleming sen oli kirjoittanut. Viidennessä Bond-elokuvassa (Elät vain kahdesti) tämä fakta näkyi jo elokuvan mainosjulisteessa. Perinteisen "Sean Connery AS Ian Fleming´s James Bond" -lauseen sijaan julisteessa luki "Sean Connery IS Ian Fleming´s James Bond"



2.
Daniel Craig


Perinteisen englantilaisen huippunäyttelijäntyön 2000-luvun suurimpia ruumiillistumia on Daniel Craig. Mies on nuhjuuntumisen partaalle taantuneen Bond-saagan pelastaja ja virkistäjä. Ironista on se, että Craigin Bondin kyky häikäilemättömään julmuuteen yhdistyy saumattomasti hänen rikki olevaan persoonallisuuteensa. Tismalleen kuten Ian Fleming hahmoa kirjoittaessaan tarkoitti!


3. George Lazenby


Aliarvostetuin kaikista James Bondeista. Teki vain yhden elokuvan, mutta se kuuluukin sarjan parhaimmistoon. Hänen majesteettinsa salaisessa palveluksessa esittelee hieman keveämmän, uuden aikakauden Bondin, jolle tärkeintä on kuitenkin edelleen itse tehtävä. Elokuvan lopussa on yksi koko James Bond -filmografian tärkeimmistä kohtauksista. Se, jossa Bondin juuri vihitty vaimo Teresa ammutaan.


4. Pierce Brosnan

Brosnanista on vaikeaa keksiä haukuttavaa, tai kehuttavaa. Hän on periaatteessa ihan hyvä James Bond. Hänen leffansa ovat periaatteessa ihan hyviä James Bond -elokuvia. Niissä on jopa erinomaisia hetkiä. Jotain Piercestä kuitenkin puuttuu. Jotain sellaista sanatonta karismaa, minkä pitäisi huokua Bondista kilometrin päähän. Siksi tässä keskellä oleminen lienee luontaisin paikka tälle kaverille.


5.
Roger Moore


Moore on monien 1980-luvulla lapsuutensa eläneiden suosikki ja nyt te mietitte, että miten tämä ääliö voi väittää Mooren olevan vasta viidenneksi paras (siis toiseksi huonoin) Bond. No siksi, koska hän vei Bondia eniten sivuraiteelle. Mooren Bondeista ei aina osaa sanoa ovatko ne komedioita vai Bond-seikkailuja. Toki huumoria saa olla mukana, mutta Mooren aikana oltiin välillä niin Hei me lennetään -linjoilla, että onneksi niistä vuosista selvittiin suht kuivin jaloin. Mooren jälkeen oli nimittäin vuorossa vielä pahempaa, ankeuttaja nimeltä Timothy Dalton.


6. Timothy Dalton


Dalton oli vaan huono. To-del-la huono. Siis käsittämättömän, uskomattoman, mielettömän, järjettömän huono.

Keskustelu jatkuu. Missä kirjoittaja on aivan väärässä (Mooressa varmaan ainakin. Ja Lazenbyssa)? Kommentoi alle!

Kilpailut

Uusimmat