Salatut elämät jättänyt tähti nauttii nyt toisenlaisesta arjesta

12.10.2012 08:45 - Karoliina Kotala

Salatut elämät -sarjasta suomalaiskatsojille tutuksi tullut näyttelijä Anu Palevaara nauttii freelancerin vapaudesta.

Jennin roolihahmosta tutuksi tullut näyttelijä kertoo Salkkarit-työssä ja freelancerin arjessa kummassakin olevan omat puolensa.

- Molemmissa on omat hyvät puolensa. Salkkareissa on se vakituisuus, mutta sitten taas kun se on niin hektistä ja aikatauluriippuvaista, ettei pysty muuten elämää suunnittelemaan. Siinä mielessä freelanderin työt ovat antaneet mahdollisuuden ajatella perhettä, liikuntaa ja muuta, Palevaara kertoo.

Palevaaran paluu Salattujen elämien riveihin ei ole kuitenkaan poissuljettu vaihtoehto.

- Se on ihan mahdollista. Jennihän lähti auton kyydissä sinne jonnekin, eli ei ole poissuljettu vaihtoehto, Palevaara toteaa.

Näyttelijä on myös mukana suomalaisten naisten syöpätutkimusta ja -hoitoa tukevassa Roosa nauha -kampanjassa. Lisätietoa kampanjasta löydät täältä.

Kilpailut

Uusimmat