Yllättävä ykkönen: Hän tienaa kuolleista julkkiksista eniten

25.10.2012 07:15 - Eeva Rajala

Forbes-talouslehti on listannut jälleen parhaiten tienaavat kuolleet julkkikset. Michael Jackson ei ole enää listan kärjessä.

Tällä hetkellä listan kärjessä on Dame Elizabeth Taylor, joka tienasi lokakuun 2011 ja lokakuun 2012 välisenä aikana mukavat 210 miljoonaa dollaria eli reilut 162 miljoonaa euroa.

Tästä kiitos kuuluu erityisesti suurelle huutokaupalle, jossa myytiin eteenpäin tähden arvokkaita koruja, asuja ja taidetta. Huutokaupan kaikki 1 800 tavaraa saatiin myytyä ja yhteishinnaksi tuli 184 miljoonaa dollaria eli vajaat 142 miljoonaa euroa. Elizabeth Taylor kuoli maaliskuussa vuonna 2011. Hän oli kuollessaan 79-vuotias.

Listan ykköspaikalta tippunut, kesällä vuonna 2009 kuollut Michael Jackson tienaa kuolleista julkisuuden henkilöistä toiseksi eniten. Viimeisen vuoden ajalta tienestejä on tullut 145 miljoonaa dollaria eli noin 112 miljoonaa euroa. Jacksonin perikunnalle virtasi rahaa muun muassa Cirque Du Soleilin The Immortal Tour -kiertueesta.

Kolmantena listalla on Elvis Presley, joka tienasi edellisvuoden tavoin 55 miljoonaa dollaria eli reilut 42 miljoonaa euroa.

Tässä lista eniten tienaavista kuolleista julkisuuden henkilöistä:
1) Dame Elizabeth Taylor - noin 162 miljoonaa euroa
2) Michael Jackson - noin 112 miljoonaa euroa
3) Elvis Presley - noin 42 miljoonaa euroa
4) Charles M. Schulz - noin 28 miljoonaa euroa
5) Bob Marley - noin 13 miljoonaa euroa
6) John Lennon - noin 9 miljoonaa euroa
7) Marilyn Monroe - vajaat 8 miljoonaa euroa
7) Albert Einstein - vajaat 8 miljoonaa euroa
9) Dr. Seuss - noin 7 miljoonaa euroa
10)Steve McQueen - noin 6 miljoonaa euroa

Lähde: Contactmusic

Kilpailut

Uusimmat