IL: Karmea näky – kallis filmikylä ränsistyy käyttämättömänä
Elokuvaohjaaja Antti Jokisen uutta fantasiaelokuvaa varten rakennettu filmikylä rapistuu Levillä, kertoo Iltalehti.
Levin kaakkoisrinteen juurelle rakennettu kokonaisuus odottaa fantasiaelokuva Nicholas Northin tekemistä. Filmikylä rakennettiin vuonna 2010, mutta filmikylän lavastepajassa on lehden mukaan tehty vain yksi alan tuote, Apulannan musiikkivideo.
Kaksi maa-aluetta on vuokrattu Metsähallitukselta. Maat ovat olleet pitkään käyttämättöminä Jokisen Estar Studios -yhtiön talousvaikeuksien vuoksi. Tästä huolimatta vuokra juoksee. Alueet on vuokrattu 20 vuodeksi ja vuosivuokra on 12 000 euroa.
Yhdysvalloista tavoitettu Jokinen ei halunnut kommentoida filmikylän asioita lehdelle.
Lähde: Iltalehti
Kilpailut
Uusimmat
Presidentti Stubb vierailee tänään Naantalissa ja Raisiossa
Kriisipuhelimessa kesällä ennätysmäärä puheluita: 'Toiveikkuus tulevaa kohtaan vähentynyt'
Tutkimus: Yli puolet hyväksyisi hoitoa lääkäriltä tai hoitajalta, joka vasta opettelee suomea tai ruotsia
Avoimissa työpaikoissa raju pudotus, kertoo Tilastokeskus
Kuollut kansanedustaja on SDP:n Eemeli Peltonen, kertoo Iltalehti
Näytä lisää