Rowan Atkinsonin päätös: Hyvästi, Mr. Bean!

19.11.2012 07:15 - Eeva Rajala

Brittinäyttelijä Rowan Atkinson on kyllästynyt maailmankuuluun Mr. Bean -hahmoonsa. 

Atkinsonin mukaan on jo hieman surullista ja lapsellista esittää Mr. Beanin kaltaista hahmoa. 57-vuotias Atkinson haluaisi nyt keskittyä vakavampiin rooleihin.

- Tuntuu, että teen tulevaisuudessa vähemmän kaupallisesti menestyneitä töitä, jotka ovat melko fyysisiä ja lapsellisia. Lisäksi omat fyysiset mahdollisuudet alkavat jo vähetä. Mielestäni lapsellinen keski-ikäinen mies alkaa olla jo vähän surullinen, Atkinson kertoo Daily Telegraph -lehdelle.

Mr. Bean debytoi televisiossa vuonna 1990 ja sarja pyöri kaikkiaan viisi vuotta. Mr. Bean sai myöhemmin myös animaatiosarjan ja kaksi omaa elokuvaa. Viimeisin esiintyminen Mr. Beanilla oli Lontoon Olympialaisten avajaisissa.

Atkinson on kuitenkin monelle ollut Mr. Bean jo niin kauan, että vaikka mies ei nyt enää tekisikään yhtään mitään Mr. Beanina, elää kyseinen hahmo hänen mukanaan ikuisesti.

Lähde: Contactmusic

Kilpailut

Uusimmat