Jännittääkö puheen pitäminen? Konkarinäyttelijän vinkit hermojen hallitsemiseen

31.05.2013 14:00 - Katariina Näreaho

Lupauduitko pitämään puheen juhlissa, mutta viimemetreillä jännitys valtaa mielesi ja ramppikuume iskee? Näyttelijä-ohjaaja Maria Sid antaa omat vinkkinsä, miten jännittämistä voi hallita.

Kesä koittaa ja sen mukana useat kesähäät. Moni onkin lupautunut ystävänsä häihin seremoniamestariksi tai puheenpitäjäksi. Jos kuitenkin esiintymisjännitys tuntuu ylitsepääsemättömän vaikealta, kannattaa koitokseen valmistautua näyttelijätär Maria Sidin vinkkien avulla.

- Minulla itsellänihän on sellainen tausta, että olin lapsena hirvittävän ujo. Siksi minun piti ryhtyä näyttelijäksi, jotta pääsisin jännityksestä eroon. Nykyään myös koulutan aiheesta muita, Sid kertoo Voicen haastattelusssa.

Jännittämisestä ei näyttelijättären mukaan pääse koskaan eroon kokonaan. Joskus ihminen jännittää enemmän ja joskus taas vähemmän. Kaikki riippuu senhetkisestä tilanteesta ja mielentilasta.

- Jännittäminen kuuluu ihmiseen, se täytyy vain hyväksyä. Se on täysin inhimillistä, eikä sitä voi poistaa, mutta sitä voi hallita ja sitä voi auttaa.

Kesähäiden seremoniamaestareille ja puheenpitäjille Sidillä on omat vinkkinsä jännittämisen hillitsemiseksi:

- Ei kannata ajatella itseään, vaan pikemminkin ajattelee, että antaa sen lahjana muille. Silloin omalla itsellä ei ole niin paljoa merkitystä. Tämä voi rauhoittaa esiintyjää, ettei mielessä pyörisi: Miltä minä nyt näytän? Miltä minä kuullostan?, Sid kertoo.

Kilpailut

Uusimmat