Viina ja huumeet olivat tuhota Samuel L. Jacksonin uran

18.06.2013 11:45 - Reija Saarinen

Yksi maailman tunnetuimmista näyttelijöistä kertoo käyneensä nuorena useissa koe-esiintymisissä viinalta tuoksuen. 

Konkarinäyttelijä Samuel L. Jackson kertoi tuoreessa haastattelussa, miten päihderiippuvuudet varjostivat hänen uransa alkua. Omien sanojensa mukaan mies nimittäin kävi useissa koe-esiintymisissä alkoholilta haisevana.

64-vuotias tähti myöntää, että hänen uransa alkoi hitaasti siitä syystä, että hän oli alkoholisti sekä huumeiden käyttäjä. Nämä addiktiot eittämättä vaikuttivat miehen esiintymiseen. 

- Menin koekuvauksiin viinanhajuisena ja silmät punaisena. Enkä tietenkään saanut havittelemaani roolia, mies kertoo. 

1990-luvulla Jakcson otti useita yliannostuksia heroiinia ja jäi myös kokaiinikoukkuun. Lopulta mies kuitenkin ryhdistäytyi, kirjautui vieroitushoitoon ja pääsi kuiville.

Lähde: Contactmusic

Kilpailut

Uusimmat