Laulaja Lauryn Hill passitettiin vankilaan miljoonaveloista
Grammy-voittaja Lauryn Hill aloitti kolmen kuukauden vankeustuomionsa viime maanantaina.
Muun muassa Fugees-yhtyeestä tuttu laulajatar Lauryn Hill sai tuomion jätettyään maksamatta yli miljoonan dollarin eli noin 780 000 euron edestä veroja. Hillin asianajaja pyrki saamaan naiselle ehdollisen tuomion vedoten laulajattaren perheolosuhteisiin, hyväntekeväisyysprojekteihin ja siihen, että Hill oli jo alkanut maksamaan osaa kokonaisveroveloistaan takaisin.
Hill passitettiin kuitenkin kolmeksi kuukaudeksi Dansburyssa sijaitsevaan vankilaan, jossa vankien odotetaan tekevän tuomionsa aikana erilaisia huolto- ja elintarvikealan töitä. Vankilatuomion jälkeen Hill on vuoden ajan valvotussa koevapaudessa.
Lähde: Billboard
Kilpailut
Uusimmat
Väkivaltainen The Com- verkosto rantautumassa Suomeen - poliisin mukaan uhreina etenkin lapset ja nuoret
Verkkarilook, joka hakee vertaistaan - Irina Shaykin asu on täysi kymppi
Kuin merenneito - Eva Longoria osallistui Beckhamin syntymäpäiville laskeutuvassa luomuksessa
Pääkaupunkiseudulla ja Kirkkonumella tarkistetaan kompostoreja
Konduktöörit lakkoilevat pääkaupunkiseudulla huomisesta alkaen
Näytä lisää