Plussakoon malli: Vaatteet on vaikea saada näyttämään hyvältä isojen naisten päällä

14.11.2013 16:45 - Rea Tallgren

Tara Lynn kertoo tuoreessa haastattelussa, ettei hän ihmettele laihojen mallien ihannointia.

Tara Lynn on mallimaailmassa plussakokoa, vaikka maallikon silmiin hän näyttää täysin tavallisen painoiselta, eikä suinkaan mitenkään isolta. Mallimaailman kokostandardit ovat kuitenkin aivan omaa luokkaansa. Lynnkin on saanut asian huomata.

Lynnin ura on nousujohteinen, mutta silti nainen itse sanoo ymmärtävänsä ongelmat plussakoon mallien käytössä.

- On vaikeaa, ja kyllä, minä aion nyt sanoa asian niin kuin se on, on vaikeaa saada vaatteet näyttämään hyvältä isompien naisten päällä. Mitä enemmän kropassa on läskiä, sitä enemmän kropassa on variaatioita myös muodoissa. Ja minun mielestäni siinä on paljonkin järkeä, että vaatteiden esittelemiseen käytetään standardina hoikkia, henkarimaisia vartaloita.

Lynnin lausunto on erikoinen, sillä nainen tuntuu itsekin ajattelevan, etteivät plussakoon mallit ole yhtä hyvännäköisiä esimerkiksi muotikuvissa tai catwalkeilla. Sen sijaan muunlaisiin kauneusmainoksiin nainen toivoisi heidän päätyvän enemmänkin.

- Toisaalta, jos vaikka plussakoon malli mainostaa hajuvettä tai meikkiä, niin sehän on mahtavaa, että ihmiset näkevät sitä kautta erilaista kauneutta, eivätkä tunne, että heidän on pakko sopia jonkinlaiseen muottiin.

Lähde: Huffington Post

Suosittelemme

Uusimmat