Vaikean diivan maineessa oleva Greyn anatomia -tähti puolustautuu: "En ole tahallani ollut hankala"

14.07.2014 13:03 -

Muun muassa Greyn anatomia -sarjasta tuttu Katherine Heigl on vihdoin ottanut kantaa hankalan näyttelijän maineeseensa.

Uutisoimme hiljattain näyttelijä Katherine Heiglin avautuneen syistä, joiden vuoksi hänen uransa on kääntynyt alamäkeen. Nyt nainen on avannut sanaisen arkkunsa niille, jotka syyttävät näyttelijätärtä huonosta käyttäytymisestä kuvauspaikoilla.

- En näe itseäni vaikeana ihmisenä. On tärkeää olla ammattimainen ja ystävällinen. En ole koskaan tahallani ollut hankala. Jos joku on ollut pettynyt käytökseeni, se ei ole ollut tarkoituksellista, näyttelijätär kommentoi.

Nainen on herättänyt närkästystä käytöksellään menneisyydessä. Ollessaan Greyn anatomia -sarjassa Heigl valitti pitkistä kuvauspäivistä, vaikka koko kuvausaikataulu oli rakennettu naisen elokuvauran mukaan. Näyttelijätär ei myöskään halunnut nimeään ehdolle Emmy-palkinnosta, koska ei kokenut käsikirjoitusmateriaalin olleen tarpeeksi tasokasta. Naisen sopimus purettiinkin lopulta.

Heiglin elokuvaura lähti nousuun Paksuna-elokuvan jälkeen, mutta näyttelijätär haukkui elokuvan tekijöitä seksistisiksi. Naisen elokuvissa työskennelleiden kuvausryhien jäsenet ovat puolestaan kutsuneet naista hankalaksi diivaksi.

Heigl tähdittää syksyllä alkavaa State of Affairs -sarjaa.

Lähde: TV Line

Kilpailut

Uusimmat