Robert Downey Jr.: Onnellisen avioliiton salaisuus on hyvä hygienia

04.10.2014 19:15 - Eeva Rajala

Iron Man -näyttelijä Robert Downey Jr. on sitä mieltä, että avioliiton pitää kasassa muun muassa hyvä hygienia.

Robert Downey Jr. on ollut naimisissa elokuvatuottaja Susan Downeyn kanssa yhdeksän vuotta. Susan odottaa pariskunnan toista lasta, ja laskettu aika on ensi kuussa. Downey Jr. uskoo, että heidän onnellisen avioliittonsa taustalla on muun muassa se, että hän käy suihkussa niin usein.

- Se on yksi avainasia suhteessamme. Olen niin puhdas, että minun päältäni voisi syödä. Mielestäni naiset arvostavat tätä, Downey Jr. kertoo People-lehdelle.

Tosin Susan Downey näkee onnellisen avioliiton salaisuuden olevan jokin aivan muu kuin miehen puhtaus. Naisen mukaan salaisuus on siinä, että antaa toiselle oikeaan aikaan omaa aikaa ja tilaa.

- Salaisuus on siinä, että tietää, milloin kumppani tarvitsee omaa aikaa. Se on avain kaikissa suhteissa. Työskentelette sitten koko ajan yhdessä tai ette. Toiselle pitää antaa tilaa, Susan Downey kertoo.

Susan tietää myös, että hänen aviomiehensä käy hieman hitaalla aamuisin. Hän ei siis heti herättyään ala kysellä asioita mieheltään, vaan varmistaa, että miehellä on tarpeeksi kofeiinia elimistössään ennen kuin on valmiina keskusteluun.

Lähde: Contactmusic

Kilpailut

Uusimmat