Kuva: AOP

Idols-voittajaa yritettiin iskeä erikoisella tavalla: "Oli siinä rajoilla, onko se ällöttävää."

03.10.2015 14:15 - Reetta Haverinen

Vuoden 2013 Idols-voittaja Mitra Kaislaranta pitää pimeästä huumorista, mutta erään baarituttavuuden iskurepliikit uhkasivat mennä häneltäkin yli hilseen. 

Komeat ja menestyvät miehet saavat monien naisten päät sekaisin. Kaksi vuotta sitten Idols-laulukilpailun voittanut Mitra Kaislaranta kertoo kuitenkin syttyvänsä eniten rehdeistä ja kunnollisista herroista, joilla on myös runsaasti huumorintajua. Miehen ulkonäkö näyttää olevan naiselle toissijainen seikka:

- Miehellä pitää olla munaa. Hänen pitää kantaa vastuu omista teoistaan ja sanoistaan ja olla suoraselkäinen, rehellinen ja luotettava. Miehen täytyy olla myös hauska. Minulla kun on aika pimeä huumorintaju, niin tahdon että juttumme osuisi yksiin, Mitra toteaa Voicelle.

Erikoinen iskuyritys

Tähden mielestä elämää ei pidä ottaa liian vakavasti. Siten nainen ei mene pahasti hämilleen, vaikka jotkut miehet ovat lähestyneet häntä varsin erikoisillakin keinoilla. Eräs persoonallinen lähestymisyritys on jäänyt erityisesti artistin mieleen:

- Eräs tyyppi oli yhtenä iltana baarissa ja oli tehnyt biiseistäni iskulauseita. Hän tuli kuiskaamaan kappaleistani tuttuja virkkeitä korvaani illan aikana.

Mies yritti iskeä Idols-voittajaa muun muassa seuraavilla lauseilla:

"Jokainen kukka kaipaa valoa. Sä oot kukka ja sä kaipaat valoa. Mä voin olla se valo sun elämässä. "

"Jotain pysyvää beibi, mä voin olla se sun elämässä."

- Se oli siinä rajoilla, oliko se todella ällöttävää, mutta oikeasti minua vain nauratti, Kaislaranta kertoo.

Helposti tyydytettävissä oleva tähti

Vaatimattomasta tähdestä ei huomaa diivan elkeitä. Nainen kertookin, että hänen tarpeensa ovat helposti tyydytettävissä. Kun stressi meinaa iskeä, nainen rentoutuu parhaiten unen ja ruoan avulla sekä viettämällä aikaa hyvien ystävien kanssa. Myöskään unelmatreffeiltä Kaislaranta ei vaadi paljoa.

- Treffeillä on mukavaa tehdä jotain rentoa. En ole sellainen "pönöttäjä". Periaatteessa ihan sama mitä treffeillä tehdään, jos vain kemiat toimii: silloin menee jalat alta, vaikka oltaisiin minigolfaamassa tai ihan vain istumassa penkillä, Mitra kertoo Voicelle.

Lue myös: Vastikään ensimmäisen albuminsa julkaissut Mitra kertoo, miksi debyyttilevy saatiin ulos vasta nyt

Kilpailut

Uusimmat