Maria Veitolan ja äidin yhteiskuvat Tallinnan matkalta ihastuttavat

Äidin ja tyttären yhteinen pikkujoulumatka.

Julkaistu:

Toimittaja, käsikirjoittaja ja talk show -emäntä Maria Veitola, 52, piipahti äitinsä Eevan kanssa pikkujoulumatkalla Tallinnassa.

Veitola kertoo tuoreessa Instagram-päivityksessään, että menomatkalla merenkäynti oli ollut hurjaa. Naiset olivat pelanneet Scrabblea, mutta pelinappulat olivat meinanneet karata myräkän vuoksi laudalta.

Lue myös: Some sekosi, kun näki Maria Veitolan poseeraamassa kotonaan jättikasvinsa vierellä – kuvateksti löi kuitenkin ällikällä

Lue myös: ”Möin sieluni” – Maria Veitola katuu Johanna Tukiaisen haastattelua

– Mulla oli oksu kurkussa koko matkan, äidillä ei tuntunut missään.

–  Hän onkin merikarhu.

Ensimmäisen iltansa äiti ja tytär olivat viettäneet rentouttavissa hieronnoissa ja illallisella, jonka jälkeen he olivat nukkuneet pitkät yöunet.

Veitola kertoo ulkona olleen koko reissun ajan niin pimeää, ettei hän ollut huomannut avata verhoja kuin vasta viimeisenä aamuna.

Lue myös: Olga Temosta muistetaan laajasti sosiaalisessa mediassa

Lue myös: ”Pitää olla nupista sekaisin, kun esittelee hirveetä kroppaa” – Paula Vesalan raskauskuviin ilmestyi kammottavaa törkyä

Askeleitakin on viikonlopun aikana kertynyt:

– Rumputettiin viikonlopun aikana Kumun ja Fotografiskan näyttelyt, katedraalit, käsityöpuodit ja joulutorit. Ja syötiin tietty joka välissä hyvin.

Veitola kertoo heidän pohtineen, mikseivät he kumpikaan ole erityisen jouluihmisiä.

– Onko se ominaisuus joka periytyy äidiltä tyttärelle?

Veitola kertoo äidinäitinsä pitäneen tekstiili- ja lyhyttavarakauppaa, ja joulun olleen kaupassa vuoden tärkein sesonki.

– Kun viimeiset paketit oli toimitettu asiakkaille ja mummi sai aattoiltana puodin kiinni, hän kaatui sänkyyn ja nukkui pitkälle joulupäivään asti. Ei riittänyt paukut enää joulunlaittoon kotona eikä ihme…

Päivityksen lopuksi Veitola kertoo olleen ihanaa viettää aikaa äidin kanssa ja kehuu, että yli kahdeksankymppinen äiti jaksaa vielä todella hyvin reissussa.

Kommenttikentässä ihastellaan naisia ja heidän reissuaan:

– Aivan ihanalta reissulta näytti kuvien ja kirjoituksesi perusteella.
Sinä ja äitisi olette upeita.

– Siis miten tyylikäs Eeva!

– Sun äiti näyttää ja vaikuttaa tosi pirtsakalta mummelilta.

– Kuulostaa ja näyttää superihanalta teidän kahden reissu.