Etsi
Elokuvan ohjaa La La Land -menestysmusikaalin ohjaaja.
Kaikki eivät olleet innoissaan tosi-tv-tähden asuvalinnasta.
Sarjan fanit ovat ottaneet uutisen ilomielin vastaan.
Aseistautunut epäilty oli noussut yleisöstä ja juossut lavalle.
Pop-tähti Justin Bieberin Justice-maailmankiertue saapuu Suomeen 9. elokuuta 2022.
Vuosituhannen ensimmäisinä vuosina valmistuneessa Sivulliset uhrit -elokuvassa tapahtuu terrori-isku.
Perry oli pukeutunut lähetykseen Disney-prinsessaksi.
Lauren Hashian työskentelee itsekin musiikin parissa.
Kyseessä oli ensimmäinen kerta, kun Kardashian osallistui Met-gaalaan.
Sanni on ollut tuottamassa oman soolouransa kappaleita yhteistyössä muiden tuottajien kanssa.