Tiesitkö tämän Salattujen elämien tunnuskappaleesta?

26.04.2012 20:15 -

Suomesta tuskin löytyy ketään, joka ei tuntisi Salatut elämät –sarjan tunnusmusiikkia. Alkuperäisen tunnussävelmän esittänyt Anna Hanski kertoi Voicelle muutaman hauskan yksityiskohdan biisiin liittyen.

Anna Hanski esitti Salkkareiden alkuperäisen Tunteisiin-tunnuksen, joka oli käytössä vuosina 1999-2001. Kappale oli alun perin ruotsalaisen Åsa Schmalenbachin säveltämä ja Jörgen Ringqvistin Jag vill -nimellä sanoittama kappale.

Hanski äänitti kappaleen myös Minä tahdon sinut -levylleen vuonna 1999. Vaikka sittemmin tunnussävelmää on muutettu jokuseen otteeseen, monille Hanskin esittämä versio on jäänyt parhaiten mieleen.

- Minun ikäpolveni, eli vähän vanhempi ikäpolvi muistaa sen alkuperäisen tunnarin. Opetan nykyään 9-10-vuotiaita lapsia, jotka eivät välttämättä sitä muista. Tosin kun selviää, että minä olen kappaleen esittänyt, he osaavat yhdistää ja sanovat: "Ai niin, sinä olet SE".

Salattuja elämiä on näytetty vuodesta 1999 lähtien ja vaikka Hanskin esittämä tunnus ei ole pyörinyt ruudussa säännöllisesti yli 10 vuoteen, sitä ehdittiin kuulla aikanaan lukemattomia kertoja. Moni onkin aprikoinut, josko Hanskin tilipussi on lihonut biisin esityskertojen myötä mukavasti.

- Ei siitä säännöllisiä korvauksia saa. Tällaiset asiat varmistetaan hyvin niin, että esittäjälle maksetaan kertakorvaus. Sitähän ei nimittäin koskaan tiedä miten sarjalle käy ja miten pitkään se pyöriin. Kun Salatut elämät alkoivat Suomessa, kukaan ei osannut veikkailla miten suosittu siitä tulisi. Sellaisia sopimuksia ei uskalleta tehdä, että kappaleen esittäjä saisi jokaisesta soittokerrasta rahaa, se tulisi aika kalliiksi jos sarja sattuisikin pyörimään vaikka 20 vuotta.

Kilpailut

Uusimmat