Tosi-tv-tähti Rosanna Kulju neuvoo: Neljä asiaa, joiden avulla jalat pysyvät maassa

07.09.2015 16:15 - Pauliina Jokinen

Tosi-tv-sarjoissa nähtävä Rosanna Kulju kertoo elämänsä tuntuvan välillä pinnalliselta.

Miss Helsinki 2015 Rosanna Kulju nähdään syksyn aikana peräti kahdessa tosi-tv-sarjassa.  Jo etukäteen kohua herättänyt Hottikset- ja sekä Martina ja hengenpelastajat 2 -sarjat pyörivät televisiossa yhtä aikaa.

- Lähdin Hottiksiin etsimään uusia kokemuksia, en niinkään tosirakkautta, Rosanna kertoo.

Tosi-tv-tähteyden lisäksi Rosanna työskentelee viikoloppuisin yökerhossa emäntänä sekä viikolla päiväkodissa. Pian alkava tarhatädintyö tasapainottaa toisinaan pinnalliseltakin tuntuvaa elämää.

- Viikonloppuisin on irtohiuksia ja irtoripsiä, mutta arkisin haluan vain kulkea  lippis päässä ja urheiluvaatteissa.

Rosannan mukaan hänen elämänsä on muuttunut paljon sen jälkeen, kun hänet valittiin Miss Helsingiksi vuosi sitten. Samalla arvot ovat menneet uusiksi.

- Jos pitäisi jutella vuoden takaisen itseni kanssa, niin varmasti tulisi riitaa, nainen kertoo.

Suuren elämänmuutoksen kokenut Rosanna vinkkaa, miten jalat pysyvät maassa, vaikka pyöritys olisi välillä hurjaakin:

Aitous
- Aina kannattaa olla aito. Kaikki muu näkyy läpi. Olen vuodessa oppinut olemaan aidommin se, mitä haluankin olla.

Arvot
- Aiemmin saatoin laiminlyödä lähimmäisiäni. Ennen lähdin mieluummin juhlimaan kuin lähdin perheeni luokse Lappiin. Nykyään lähden heidän luokseen, jos minulla on hetkikin vapaata.

Ole oma itsesi
- Asiat menevät omalla painollaan, kun kuuntelet itseäsi. En olisi edes Miss Helsinki, jos olisin kuunnellut muita, joista useat sanoivat, ettei tosi-tv-ohjelmiin kannata lähteä.

Hyväksy muut
- Minulla on silikonirinnat, mutta muuten en ole muokannut ulkonäköäni. Sen takia moni luomurintainen kokee, että heillä on oikeus arvostella minua. Se, että ei ole leikkauttanut itselleen rintoja, ei anna oikeutta tuomita minua. Aivan kuten minäkään en tuomitse heitä.


Lue myös: Bile-Dani vikittelee ”julkkiskissoja”: ”En kerro, keitä he ovat”

Kilpailut

Uusimmat