Kirpputorimyynti on monipuolistunut internetin myötä valtavasti.
Myös ulkomailta tehtävä käytetyn tavaran kauppa on nykyään arkipäivää, ja löytöjä voi tehdä kätevästi kotisohvalta käsin vaikkapa Euroopan toiselta laidalta.
Helppouden lisäksi käytetyn tavaran kaupassa ostajia houkuttelee hinta.
Pää kannattaa kuitenkin pitää kylmänä erityisesti tiettyjen tuotteiden kanssa, sillä halpa ostos saattaa pahimmassa tapauksessa osoittautua hyvinkin kalliiksi virheeksi.
Lue myös: ”En tarvitse kuittia, ei mene verotukseen” – sutkautteletko sinä kassalla?
Lue myös: Kirpputori kielsi tiettyjen vaatteiden myynnin – someraivo ratkesi
Vaatteiden ostaminen käytettynä on yleisesti ottaen suosittua ja turvallista, mutta myös niissä voi piillä sudenkuoppia.
Toiselta käyttäjältä tulevien vaatteiden mukana saattaa saada kotiinsa vaatekoita tai luteita. Tämän vuoksi kaikki käytettynä ostetut vaatteet kannattaa käsitellä asianmukaisesti joko pakastamalla tai kuumentamalla ennen käyttöönottoa.
Talvipakkasella villa- ja silkkivaatteet voi tuulettaa ulkona. Viikon verran vähintään -20 asteessa pitämällä varmistaa, että kaikki tuholaisten kehitysvaiheet kuolevat. Pakastaminen onnistuu myös muovipussissa kodin pakastimessa.
Mikäli pesuohje sallii, tekstiilit kannattaa pestä 60 asteessa. Myös tämä tuhoaa kaikki tuhohyönteisten olomuodot. Kaikki vaatteet eivät kuitenkaan näin korkeita lämpötiloja kestä, vaan esimerkiksi villaisille vaatteille saa tämän jälkeen todennäköisesti heittää hellät hyvästit.
Lue myös: Yhä useampi ostaa käytettyjä tuotteita – nämä ovat suosituimmat kauppapaikat
Lue myös: Tiesitkö näitä faktoja? Asiantuntija kertoo, koska verottaja kiinnostuu second hand -kaupoistasi
Vaikka muiden vaatteiden osalta käytettynä ostaminen onkin usein hyvä valinta, kannattaa jonkun toisen pitämät alushousut kuitenkin jättää hankkimatta.
Käytettynä ei useinkaan kannata ostaa turvaistuimia, kypäriä tai muita turvavarusteita, ellei voi olla aivan varma niiden historiasta. Mikäli ne ovat saaneet kolhuja tai iskuja tai ne ovat ikänsä puolesta jo tiensä päässä, on ehdottomasti parempi vaihtoehto ostaa tuote uutena.
Kirpputoriasiantuntija Hanna Kärkinen kehottaa kirjassaan Rakkaudesta kirppistelyyn (Readme, 2025) suhtautumaan ajatuksella myös käytettynä myytävään kosmetiikkaan ja hygieniatuotteisiin. Nämä eivät säily avattuna loputtomiin, ja käytetyissä tuotteissa saattaa pesiä myös haitallisia bakteereita.
Lue myös: Maapallo kestäisi jokaisen ostavan vain 7 uutta vaatetta vuodessa – rakenna kestävä vaatekaappi näin
Lue myös: Tiedätkö miten likaiset housut tai alusvaatteet kierrätetään? Uusi laki astui voimaan vuoden alussa
Varauksella ostettavia ovat niin ikään käytetyt sähkölaitteet. Niiden toimivuus tulisi pystyä kokeilemaan, ja erityinen riski piilee kuumentuvissa laitteissa. Niissä mahdolliset sisäiset vauriot tai kuluneet johdot voivat aiheuttaa oikosulun ja tulipalon.
Kärkinen vinkkaa, että erityisesti kauan säilytyksessä olleet vintage-kengät saattavat murentua. Hän kehottaakin testaamaan kenkiä taivuttamalla niitä varovasti, ja mikäli pohja tuntuu kivikovalta tai alkaa halkeilla, pohja todennäköisesti tulee irtoamaan käytössä.