Muusikko Sanni, 33, julkaisi perjantaina 16. kesäkuuta kuudennen studioalbuminsa Rakastavaiset.
Kuhina levyn ympärillä alkoi jo maaliskuussa, kun maistiaisena tulevasta ilmestyi single Sinä ja se poitsu.
Lue myös: Sannin uusi kappale käynnisti juorumyllyn hänen ja Shirly Karvisen erosta – näin kommentoi Shirly
Lue myös: Shirlyn ja Sannin kohu ei laannu – nyt oman osansa kertoo Ahti
Sosiaalinen media roihahti välittömästi liekkeihin, ja spekulaatiot henkilöistä kappaleen takana kävivät kuumina. Suosituimmat huhut uskoivat vakaasti biisin kertovan Sannin entisestä kumppanista Shirly Karvisesta ja räppäri Ahti Peltosesta.
Lisää bensaa liekkeihin lensi muutaman päivän päästä, kun Peltonen julkaisi oman kappaleensa Poitsu. Hän myös esiintyi Abreun keikalla “poitsu”-paita päällään.
Nyt Sanni kommentoi kohua Ylen aamun haastattelussa.
Määrittelemättömän pitkällä keikkatauolla oleva artisti kertoo aikovansa kesällä keskittyä lomailuun ja suunnittelee käyvänsä katsomassa muiden artistien keikkoja.
Lue myös: ”Ahti on se poitsu!” – räppäri paljasti asuvalinnallaan olevansa se, josta Sanni laulaa
Lue myös: ”Poitsu ulkona perjantaina” – Ahti heittää bensaa kolmiodraaman liekkeihin uudella biisillään
Haastattelija Totti Toivonen kysyy Sannilta, oliko kappaleeseen liittynyt kohu tarkoituksellinen julkisuustemppu.
– Mulle selitettiin muutamaa päivää ennen julkaisua, että tässä on tämmöinen tilanne tuloillaan, ja se tuli mulle tosi yllätyksenä. Ei ollut mun suunnalta mitään markkinointitemppua, Sanni vastaa.
– Itse voin sydämestä sanoa, että mulla ei oo koskaan ollut agendana hyökätä ketään kohtaan mun musiikilla, hän jatkaa.
Sanni kertoo kirjoittavansa kappaleet aina oman kokemusfiltterinsä, elämänsä ja maailmansa läpi.
– Kaikissa biiseissä kuuluu minä.