Etsi
Trampoliinilla pomppiminen saa olon virkistyneeksi nopeasti, ja tämän jälkeen velvollisuudet on helpompi hoitaa.
Eilen vietettiin kansainvälistä joogapäivää. Sen kunniaksi listasimme kolme erikoisempaa joogalajia, jos perinteinen ei nappaa.
Kevät on aikaa, jolloin monella on tavoitteena karistaa pari talven aikana kertynyttä kiloa. Mutta kuinka ahkerasti lenkkipolkuja on tallattava viikonkin aikana, jos haaveissa on laihtuminen?
Väsymys kesken työpäivän on monelle tuttu juttu. Kahvin sijaan kokeiluun kannattaakin ottaa toinen, tehokkaampi konsti.
Jessica Reimanin mukaan kesäkunnon tavoittelu voi olla myöhäistä – mutta myös lyhytnäköistä.
Helpoilla ohjeilla saat vieroitettua itsesi tavasta, joka ei tee sinulle hyvää.
Ota mallia kaunottaren ruokavaliosta ja treenirutiineista.
Tärkeintä on asiantuntijan mukaan suunnitelmallisuus.
Kesäkuntoon päästäkseen ei tarvitse ostaa salikorttia, vaan voit pitää kunnostasi huolta muun muassa lähtemällä luontoon.
Päivittäinen askelmääräsuositus perustuu väitteiden mukaan 1960-luvulla tehtyyn japanilaistutkimukseen ja saattaa siten olla täysin umpimähkäinen.