Etsi
Nilkkurit ja minihame sopivat yhteen.
Supergan tennarit ovat myös kuninkaallisten mieleen.
Hainan Airlinesin matkustamohenkilökunnan uudet univormut on suunnitellut muotisuunnittelija Laurence Xu.
Muotiteollisuutta on syytetty monipuolisuuden puutteesta. Onneksi asiat muuttuvat ajan myötä.
Ranskalaiset naiset ovat tunnetusti elegantteja ja huoliteltuja. PureWow listasi niksit, jotka muidenkin pitäisi opetella.
Laulaja esitti uutta musiikkiaan eilen Yhdysvaltojen itsenäisyyspäivän juhlassa, mutta laulajan keikka-asu ei saanut faneilta hyväksyntää.
Mallisto on keskittynyt katumuotiin ja tulee myyntiin loppukesästä.
Laulaja ja juontaja vietti vessassa hieman enemmän aikaa, kuin aluksi mietti.
Ihmiset ovat ihmetelleet Twitterissä Pradan myymää tuotetta.
Jos aikoo nauttia tulevista helteistä täysillä, kannattaa valmistautua oikeanlaisella vaatetuksella.