Etsi
My Name -sarjasta povataan hittiä.
Miehen mukaan hän on saanut runsaasti erilaisia yhteydenottoja.
TikTok-videolla nähdään pieni yksityiskohta, joka saa aikaan hämmennystä.
Miksi haluamme kuluttaa viihteenä inhimillistä kärsimystä? Ilmiölle löytyy psykologisia selityksiä.
Supersuosioon noussut sarja voi saada myöhemmin jatkoa.
Squid Game on Netflixin kaikkien aikojen suosituin sarja. Nyt Intian pääkaupungissa Mumbaissa poliisi on käyttänyt sarjaa muistuttamaan liikenneturvallisuudesta.
Eteläkorealainen sarja on noussut ennätyksellisen suosituksi, mutta se on tuotettu huomattavasti halvemmalla kuin esimerkiksi The Crown -sarja.
You-sarjan kolmas tuotantokausi julkaistaan 15. lokakuuta.
Ennen Squid Gamea Netflixin katselluin sarja oli Bridgerton.
Netflix on tilannut kymmenosaisen That ’90s Show -komediasarjan.