Etsi
Tutkimus tutki pariskuntia, jotka olivat olleet yhdessä keskimäärin 33 vuotta.
Eräs parisuhteen parhaimmista puolista on se, että arjen tylsät rutiinit muuttuvat mukavammiksi oman kumppanin kanssa.
Muun muassa välttelevä suhde voi olla merkki, jolloin kannattaa miettiä, onko parisuhteenne terveellä pohjalla.
Esimerkiksi henkinen väkivalta on asia, jota ei kannata lakaista maton alle.
Esimerkiksi oman ajan tarpeesta tulisi pystyä tuoreessakin suhteessa keskustelemaan avoimesti.
Esimerkiksi päälle puhuminen ja joustamattomuus ovat merkkejä, jotka kielivät epäkunnioituksesta
Eräs hälytysmerkki esimerkiksi on se, että siedät kumppaniltasi asioita, jotka sotivat merkittävästi omia arvojasi vastan.
Esimerkiksi juhlapyhien viettäminen ja laskujen maksaminen ovat asioita, joista voi aiheutua riitaa.
Parisuhteessa erityisen tärkeää on pyytää – ja antaa anteeksi.
Välillä eropäätös ei vaadi mitään erimielisyyttä ihmeellisempää.