Etsi
Liiallinen seksi ei olekaan hyväksi. Näin ainakin väittää tuore tutkimus.
Pituudella todella on väliä enemmän kuin uskoisikaan. Useiden tutkimusten mukaan pituus vaikuttaa esimerkiksi siihen, kuinka todennäköisesti sairastuu syöpään tai kuinka usein lakanaa heiluttaa.
Toimiva aamurutiini auttaa ihmistä koko loppupäivän: Ihmisestä tulee tuottoisampi ja koko päivä lähtee hyvin käyntiin.
Kyselystä selviää, että suurin osa naisista masturboi ainakin kerran viikossa.
Hyvä seksielämä on jokaisen saavutettavissa. Siihen tarvitaan oivalluksia ja kokemusta.
Siinä, missä miehen orgasmi tuntuu monen mielestä olevan melko suoraviivainen juttu, liittyy naisten orgasmeihin vieläkin asioita, joita moni ei tiedä ja jotka kuulostavatkin melko uskomattomilta.
Miehet luulevat, että naiset eivät katso pornoa, ja ajattelevat naisten pitävän seksistä, joka kestää ikuisuuksia. Kuulostaako tutulta?
Lohtuseksin harrastaminen jakaa mielipiteet tiukasti kahtia: toiset harrastavat sitä, toisille se ei tulisi mieleenkään.
Sanonta "Naiset ovat Venuksesta ja miehet Marsista" ei liene kovin kaukana totuudesta.
Parisuhteessa seksillä on suuri rooli. Ei siis liene ihme, että silloin seksi on usein myös parempaa.