Etsi
– Olen niin nolona enkä voi myydä sitä, sillä en kehtaa, mies muun muassa kertoi Facebookissa.
Somekansa hoksasi katsomossa istuvien mannekiinien olevan seksinukkeja.
Ariane Saint-Amour jätti yliopiston kesken, jotta voi työskennellä erotiikka-alalla.
Cindy Moore on käyttänyt noin 10 000 euroa erilaisiin leikkauksiin.
Cindy Mooren huulia on suurennettu kolmeen kertaan.
Muovin ja meikin avulla tavallisesta naisesta saa erehdyttävästi seksinuken näköisen.
Snapchat-video sai aikaan sen, että yksi työntekijä erotettiin ja kahden työsuhde on tauolla. Myös kuva seksinukesta koneen ohjaamossa ihmetytti yhtiön päättäjiä.
Seksinukkejen suunnittelija väittää lelujensa estävän pedofiilien rikoksia. Asiantuntija pelkää päinvastaista vaikutusta.
Jos seksilelut vaikuttavat liian sinusta epäaidoilta, on vuosi 2017 onnen vuosi. Tuolloin nimittäin kauppoihin tulevat seksinuket, joiden kanssa voi jopa keskustella.