Etsi
Kosketuksen puute ja yksityisyyden rajojen rikkominen – ne ovat huolestuttavia merkkejä siitä, että suhteenne on kariutumassa.
Hylkäämisen pelko on yksi yleisimmistä peloista, vaikka kumppani kertoisikin, että olet hänelle se yksi ja ainoa.
Asiantuntijan mukaan himojen ei kannata antaa viedä.
Useista merkeistä huomaa sen, milloin tapailu on muuttunut huomaamatta jo vakavammaksi.
Pienillä teoilla voi kertoa tunteistaan yllättävänkin paljon.
Muun muassa huono hygienia ja passiivisuus suhteessa saavat naiset ottamaan takapakkia suhteessa.
Välillä pitkäkin suhde joutuu koetukselle, jonka vuoksi on kokeiltava uutta ja tehtävä muutoksia arkirutiineihin.
Näihin horoskooppimerkkeihin lukeutuvat muun muassa Oinas ja Vaaka.
Rakkaus saa ihmisen tekemään monenlaisia asioita.
Seksin aikana käy miltei joka kerta jotain hieman noloa tai vaivaannuttavaa, mistä ei usein puhuta, varsinkaan tuoreissa suhteissa.