Etsi
Monet videon nähneistä kehuvat sitä, kuinka ravintolatyöntekijä suhtautuu tilanteeseen.
Naisen mukaan muun muassa Beyoncé pelasti hänen päivänsä hymyilemällä ja kiittämällä.
Turvakamera ikuisti tarjoilijan tempun, josta levisikin pian viraaliksi.
Tarjoilija kohtasi huonokuuloisen iäkkään asiakkaansa sydämellisesti ja kiireettömästi.
Norjalaistutkimuksen mukaan tilaat todennäköisemmin terveellisiä ruokia ja juomia tarjoilijalta, joka on normaalipainoinen ja hyvinvoivan näköinen.
Sarah Clark kertoo, että oli jäämässä pian tapahtuneen jälkeen äitiyslomalle.
Haarukan ja veitsen asennoilla pystyy viestittämään ravintolassa muun muassa, maistuiko ruoka ja odottaako asiakas toista annosta.
Tarjoilijan ulkonäkö ei miellyttänyt asiakasta, joka päätti myös kertoa mielipiteensä ääneen.
Netissä leviää kuva naamioidusta lentolehtisestä, jonka vuoksi seitsemänä päivänä viikossa töitä paiskiva nuorukainen joutui pettymään.
Tarjoilijan ammatissa vaaditaan pitkää pinnaa, vakaata kättä sekä huulia, jotka jaksavat hymyillä päivästä ja vuorokauden ajasta riippumatta jokaiselle uudelle asiakkaalle.