Kaikki artikkelit

Virtsatietulehdukseen liittyy useita myyttejä, yksi koskien karpalomehun käyttöä.
Harva tietää, että nenäkarvojen nyppiminen voi tehdä aivoille hallaa.
E-coli-bakteeria saaneiden osallistujien kasvoissa havaittiin muutamia muutoksia.
Poppamieskonstit voivat olla vaarallisia.
Hiivatulehdus voi tulla myös napaan.
Oireiden iskiessä esimerkiksi kahvin ja alkoholin juomista olisi hyvä välttää.
Virtsatietulehdus voi oireilla polttavan ja paineen tunteen lisäksi muun muassa pahoinvointina ja uupumuksena.
Kutiseva ja polttava emätin voi olla täydellinen tunnelmanpilaaja.
Esimerkiksi liian tiukat alusvaatteet, korkea verensokeri tai voimakkaan tuoksuiset pesuaineet altistavat hiivatulehdukselle.
Yli 75 prosenttia naisista kärsivät hiivatulehduksesta elämänsä aikana.
Terve emätin tarvitsee samanlaista huolenpitoa kuin kaikki muutkin ruumiinosat.
Tunne ikävästä korvatulehduksesta ei välttämättä edes ole oikeasti korvatulehdus. Kipu voi heijastua jostain muualta.
Lääkäreiden mukaan vessapaperilla pyyhkiminen voi aiheuttaa muun muassa haavoja.
Voit pahimmassa tapauksessa tartuttaa hiivatulehduksen kumppaniisi.
Nuoren australialaisen äidin mukaan vain kymmenen minuuttia päivässä riittää.
Silmien tatuoiminen on yksi tuoreista, hurjista kehonmuokkaustavoista. Tuore esimerkki kuitenkin näyttää, että kyseessä voi olla erittäin vahingollinen harrastus.