Etsi
Cannesin elokuvajuhlissa on nähty tähän mennessä kaksi mielenosoitusta, joissa on korostettu naisiin kohdistuvaa väkivaltaa.
Ensi vuoden isäntämaa herättää paljon kysymyksiä.
Kalush Orchestran johtohahmo Oleh Psiuk kertoo, että yhtye haluaa olla hyödyksi kotimaalleen levittämällä tärkeää sanomaa. Räppäri kehuu myös Suomen edustajaa The Rasmusta.
Näyttelijä on paraikaa Länsi-Ukrainassa.
Asiantuntija kommentoivat Iltalehdelle väitteitä ja uskomuksia, joita mahdollinen Nato-jäsenyys on nostanut.
Ed Sheeranin uusi musiikkivideo 2step-kappaleen remix-versiosta julkaistaan perjantaina 22. huhtikuuta.
– Kyllä, rikoin lakia, mutta olin pakolainen ja olen sitä edelleen, transsukupuolinen nainen Zi Faámelu painottaa.
Näyttelijän mukaan Ukrainassa voisi olla pidempään ainoastaan, mikäli tarttuisi aseisiin.
Grammy-gaalan yllätysvieras piti lohdullisen puheen videopuhelun kautta.
Ukrainan sota on koitunut monen sotilaan kuolemaksi.