Etsi
Muun muassa Jennerin poliittiset näkemykset ovat herättäneet vastustusta transihmisissä.
Ero on lähteiden mukaan tapahtunut ystävällisissä merkeissä.
Äiti ja poika näyttävät huomattavan paljon toisiltaan.
Käsikirjoittaja Al Jean on jakanut näkemyksensä Twitterissä.
Entisen kumppanin mukaan Hammerilla oli kannibalistisia fantasioita. Aihe nousi esille, kun anonyymi nainen julkaisi huolestuttavia yksityisviestejä, joiden hän väittää olevan peräisin näyttelijältä.
Nummela kertoo suorittaneensa äitiyttä ja töitä ja tämän vuoksi uupuneensa loppuvuodesta.
Pilvi Hämäläinen esitteli uuden sketsihahmonsa Putouksen uuden kauden avausjaksossa.
Danny on mukana Uuden musiikin kilpailussa kuolemasta kertovalla kappaleella. Ex-puoliso ja viime vuoden UMK-suosikki Erika Vikman on ilmaissut jo tukensa julkisesti.
Matti ja Teppo -duon Tepon poika käynnistelee soolouraansa toistamiseen, tällä kertaa Oskr-nimellä.
Hittejä tehtaillut rap-ryhmä ja ruotsalainen eurodance-tähti tekevät ensimmäistä kertaa yhteistyötä. Tavoitteet ovat korkealla.