Etsi
Hell’s Club -videot ovat todellisia editoinnin taidonnäytteitä.
Rumasta kielenkäytöstä voi jopa joutua oikeuden eteen.
Dolce & Gabbana ei ole ottanut opiksi aiemmista julkisuuskohuistaan.
Kun ihmiset ajattelevat seksikästä vanhempaa miestä, he ajattelevat Clooneya. Mies itse tuntuu olevan toista mieltä.
Kun kirjaimet pomppivat paikaltaan, lukemisesta tulee varsin vaativaa puuhaa.
Hakkerit pääsivät tarkkailemaan miestä nettikameran välityksellä vuorokauden ympäri.
"Ei ole Baywatchia ilman Hoffia." Monet ovat sitä mieltä, ettei sitä ole myöskään ilman Pamela Andersonia.
Miten sinä suomentaisit popparin ensimmäisen singlen sanat "hit me baby one more time"?
Parisuhteita on televisiossa muodostettu jo iät ajat. Nyt kameroiden edessä voi myös erota.
Vaikka sivustojen muokkaaminen voi olla hauskaa, kannattaa muistaa, että siinä on myös riskinsä.