Etsi
TikTok-sovelluksessa trendaava suuteluhaaste on rohkaissut monia henkilöitä paljastamaan ihastuksensa parhaalle ystävälleen.
Kim Kardashian tunnustaa hänen tavoitteenaan olevan aina hyvältä näyttäminen, eikä hänellä ole minkäänlaisia rajoja sen saavuttamiseksi.
– Kyllä, rikoin lakia, mutta olin pakolainen ja olen sitä edelleen, transsukupuolinen nainen Zi Faámelu painottaa.
Daily Front Row -muotigaalassa tapahtunut hämmentävä tilanne on saanut monet faneista spekuloimaan Megan Foxin käytöksen syytä.
– Haluamme yleisömme kaikkialla maailmassa nauttivan tästä elokuvasta. Siksi meille on erittäin tärkeää, että myös Kiinan teatteriyleisöllä on mahdollisuus kokea elokuva pienistä muokkauksista huolimatta, Warner Bros. Studio lisää.
Britney Spears ja Sam Asghari odottavat ensimmäistä yhteistä lastaan.
Rosanna Kulju ja Piritta Hagman pohtivat yhteiskunnan asettamien paineiden vaikutusta omiin tavoitteisiinsa.
Bieberit menivät naimisiin vuonna 2018 ja ovat koko seurustelunsa ajan joutuneet Gomezin fanien kiusankohteeksi.
Billy Ray Cyrus tunnetaan muun muassa hiteistä Old Town Road ja Achy Breaky Heart, kun taas Tisch Cyrus tunnetaan The Last Song- ja LOL-elokuvien tuottajana.
Metodinäytteleminen on yksi keino valmistautua annettuun rooliin eläytymällä, tuntemalla ja ajattelemalla kuten hahmo itse.