Voit nukkua myös liikaa: "Samanlaisia riskejä kuin alkoholin käytössä"

Liian pitkät yöunet yhdistetään yleensä inaktiiviseen elämäntapaan.

Julkaistu:

Riittävä ja laadukas uni on yksi kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin edellyttäjistä. Aikuiselle riittävänä yöunien määränä on pidetty vähintään seitsemää tuntia yhtäjatkoista unta ja unen tärkeydelle onkin löydetty kiistattomia tutkimusnäyttöjä. Nyt Daily Mail -sivusto uutisoi myös unen mahdollisista haittavaikutuksista.

Voit nukkua myös liikaa

Sydneyn yliopiston tutkimuksessa on tarkkailtu liian nukkumisen ja muiden elämäntapojen yhteisvaikutusta. Tutkimuksen johtaja Melody Ding korosti etenkin kaikkien elämäntapojen vaikutusta toisiinsa.

Dingin mukaan yli yhdeksän tunnin yöunet ovat liikaa, jos ihminen tekee istumatyötä.

– Kun tähän lisää vielä liikunnan puutteen, on lopputulos todella haitallinen. Epäaktiivisuus ja liika nukkuminen yhdistettynä sisältää samanlaisia riskejä terveydelle kuin tupakointi tai alkoholinkäyttö.

Tutkimukseen osallistui 230 000 ihmisen ryhmä, jonka elämäntapoja ja niiden vaikutusta toisiinsa tutkimusryhmä tarkasteli vuosien ajan.

Kokonaisvaltaisuus otettava vakavasti

Dingin mukaan terveyttä tulisi tarkastella aina kokonaisvaltaisesti, sillä hänen mukaansa epäaktiiviset elämäntavat ja liika uni ovat terveydelle yhtä haitallisia kuin tupakointi tai alkoholin käyttäminen:

– Tärkeintä olisi ottaa kokonaisvaltaisuus yhtä vakavasti kuin esimerkiksi tupakoinnin haitat tai alkoholin mahdolliset riskit.

Tutkimusnäytössä selvisi myös liian vähäisen unen vaikutus terveyteen: alle seitsemän tunnen yöunet yhdistettiin vakaviin sairauksiin, stressiin ja huonontuviin elämäntapoihin.

Lähde: Daily Mail