Kuva: Fotolia

Kesän trendiviinin suosio räjähti Suomessa - sopii piknikille ja illanistujaisiin

23.06.2016 13:15 - Senni Loikala

Suomalaiset nauttivat raikkaasta viinistä, kun aurinko paistaa ja loma alkaa.

Suomalaiset rakastavat roseeviinejä kesällä. Toukokuussa niiden myynti kasvoi yli 50 prosenttia edellisen vuoden toukokuuhun verrattuna, kertoo Alkon tuoteviestintäpäällikkö ja Master of Wine -tutkinnon suorittanut Taina Vilkuna.

- Kun aurinko paistaa, loma alkaa ja laiturinnokka kutsuu, niin monille tulevat roseeviinit ajatuksiin. Talvella monet eivät edes muista niiden olemassaoloa, Vilkuna toteaa.

Vilkunan mukaan roseeviinit sopivat piknikin lisäksi loistavasti kesäjuhlien tarjoiluihin. Näin etenkin, jos isäntäväki ei halua hankkia sekä puna- että valkoviinejä juhlaan.

- Roseeviini on hyvä vaihtoehto valko- ja punaviineille erityisesti, jos pöydässä on kaikenlaista ruokaa, mutta pääosin kevyttä ruokaa; kasviksia, kalaa ja lihaa. Tällöin roseeviinillä pärjää läpi koko menun.

Toisena toimivana vaihtoehtona juhlien tarjoiluihin toimii kuohuviini, jos ruoka on kesäisen kevyttä. Myös kuohuviini sopii juhlien ainoaksi viinijuomaksi.

- Ennen kuplivaa pidettiin lähes mahdottomana vaihtoehtona, mutta nykyään kevyitä ruokia sisältävä menu menee erinomaisesti kuohuviinillä. 

Punaviiniä grilliruoan kanssa

Vaikka valkoviinien myynti kasvaa kesällä, eivät suomalaiset täysin hylkää punaviinejä kesän ajaksi. Punaviinit maistuvat suomalaisille erityisesti lihaisten grilliruokien kanssa.

- Rentoon meininkiin liharuokien kanssa sopivat erityisesti mehevät ja hilloiset punaviinit. Myös rotevat ja voimakkaat punaviinit sopivat lihaisan grilliruoan juomaksi.

Vilkuna muistuttaa, ettei grillaajien kannata säilyttää punaviinipulloa grillin vieressä eikä suorassa auringonpaisteessa. Punaviini tulisi tarjota 18-20 asteisena.

- Vanha, mutta hyvä nyrkkisääntö on, että jos vieraille tarjoaa sekä valko- että punaviiniä, niin valkoviinit kannattaa ottaa pois jääkaapista vieraiden saapuessa ja laittaa samalla punaviinit jääkaappiin.

- Tällöin valkoviini ehtii hieman lämmetä jääkaapin lämpötilasta ja punaviini ehtii puolessa tunnissa sopivasti kylmentyä.

Lue myös: Euroopassa merkittävä löydös: Yli 6000 vanhaa viiniä

Lue myös: Totta vai tarua: Tekeekö lasi viiniä päivässä hyvää sydämelle?

Lue myös: Punaviinistä on moneksi: lue ulkonäköäsi kaunistavat vaikutukset

Kilpailut

Uusimmat