Villellä, 27, on Suomen aliarvostetuin ammatti: "Ennakkoluuloja kuulee jatkuvasti"

22.08.2018 14:00 - Senja Rapila

Mistä tubettajan tulot koostuvat?

Tubettajan tulot koostuvat muun muassa mainostuloista. Mainostuloja saa, kun YouTubessa katsojalle esitetään mainoksia videon aikana, tai kun video katkaistaan esimerkiksi puolesta välistä mainoksien takia. Osa tubettajista saa elätettyä itsensä pelkästään mainostuloilla, mutta suurin osa Villen tuloista tulee kaupallisista yhteistöistä.

- Ne on sponsoroituja videoita. Saat niistä palkan ja niissä on tärkeintä se, että se aihe, tubettaja ja brändi on hyvä match, Ville kertoo.

Se ei kuitenkaan riitä, että on pelkästään YouTubessa aktiivinen. Myös muu sosiaalinen media pitää olla hallussa, kuten Instagram, Snapchat ja Twitter, jos haluaa tehdä yhteistyötä erilaisten brändien kanssa.

- Somekampanjoissa ja yhteistyökeisseissä myös niihin tuotetaan sisältöä. Sen vuoksi on tärkeää, että sinulla on myös muissa sosiaalisen median kanavissa paljon seuraajia.

- Välillä se voi myös olla esiintymistä jollain muulla kanavalla, televisiossa tai asiakkaan omassa somessa. 

"Katsoja huomaa, jos teet sitä vääristä syistä"

Jos innostuu tubettamisesta, Ville muistuttaa tekemään sitä omien arvojen mukaisesti. Tubettamisesta ei kannata tehdä itselleen pakkopullaa, nimittäin katsojat kyllä huomaavat väkisin tehdyn videon.

- Siitä hommasta pitää tykätä oikeasti, katsoja huomaa jos teet sitä vääristä syistä. Ainoa asia joka merkitsee, on se, että sinulla on hauskaa videoita tehdessäsi. Se välittyy katsojille. Jokainen lähtee nollasta, siinä mielessä YouTube on reilu alusta kaikille.

Välillä tubettajat tekevät videoita katsojien pyynnöstä. Usein videoiden aiheet ovat sellaisia, jotka eivät välttämättä ole tubettajan omalla mukavuusalueella. Villen mielestä tällaisten videoiden tekeminen ei aina kannata.

- Lähtökohtaisesti kannattaisi tehdä sellaisia videoita mitkä itseä kiinnostaa, hän vinkkaa.

Esimerkkinä Ville mainitsee yhden tilatuimmista ulkomaisista tubettajista, PewDiePien, jolla on yli 63 miljoonaa seuraajaa pelkästään YouTubessa. Uransa alkuvaiheilla hän teki pelivideoita, mutta suosion kasvaessa PewDiePie alkoi tehdä videoita katsojien toivomista aiheista. Nykyään tubetähti kertoo olevansa paljon onnellisempi, kun tekee jälleen omannäköistä sisältöä kanavalleen.

- Kyllä sitä varmasti itsekin välillä tarttuu johonkin trendiin YouTubessa, mutta olen sitä yleensä välttänyt. Teen lähtökohtaisesti juuri sellaisia videoita, mitä itse tykkään tehdä ja mitkä itsestä tuntuu juuri sillä hetkellä parhaalta.

Lue myös: Mikä moka! Sony yritti julkaista leffatrailerin YouTubeen, julkaisikin koko elokuvan

Lue myös: Roni, 24, on supersuosittu tubettaja, joka tietää myös alan synkän puolen - "Todella masentavaa"

Kilpailut

Uusimmat