Kuva: Shutterstock

Yhä useampi on tyytymätön ulkonäköönsä - yksi syy ylitse muiden

03.09.2018 13:15 - Reija Saarinen / reija.saarinen@bauermedia.fi

Jopa 73 prosenttia vastaajista haluaisi muuttaa ulkonäköään.

Tuoreen kyselytutkimuksen mukaan jopa 73 prosenttia naisista myöntää, että he olisivat halukkaita muuttamaan jotain ulkonäöstään. Sen lisäksi jopa 55 prosenttia myöntää, että he eivät oikeastaan koskaan puhu omasta ulkonäöstään positiiviseen sävyyn.

Mutta mikä tähän on suurin syy? Tulosten mukaan eniten vaikuttaa sosiaalinen media. Kävi nimittäin ilmi, että he, jotka käyttävät sosiaalisen median selailuun päivittäin paljon aikaa, olivat myös huomattavasti tyytymättömämpiä kehoonsa kuin muut.

Asiaa tutkineiden mukaan kyseinen käytös voi pahimmillaan johtaa jopa erilaisiin syömishäiriöihin sekä masennukseen.

Toisaalta on hyvä kuitenkin muistaa se, että myös sellaiset ihmiset, jotka eivät juurikaan käyttäneet sosiaalista mediaa, tai katselleet lehtiä, kokivat myös suurta tyytymättömyyttä. Heistäkin yllättävän moni yritti muokata itseään siihen muottiin, jonka he olivat nähneet sosiaalisessa mediassa.

Mitä ajatuksia tutkimustulos sinussa herättää?

Lue myös: Sosiaalisen median säännöt, joita jokaisen pariskunnan tulisi seurata - tutustu ja ota käyttöön

Lue myös: Instagram on haitallisin some-kanava nuorten mielenterveydelle - vain YouTube kohentaa vointia

Lähde: Whimn

Kilpailut

Uusimmat