Kuva: AOP

Nainen treenasi kuukauden kuin Jennifer Lopez - huomasi muutoksia jo viikon kuluttua

05.03.2019 17:45 - Katariina Auvinen

Emily Tannebaum päätti kokeilla Lopezin treenirutiinia.

Laulaja Jennifer Lopez, 49, on mielettömässä kunnossa. Nainen on vannonut terveellisen ruokavalion ja tiukan treenin nimeen ja ne ovat tuoneet huikeita tuloksia. Emily Tannebaum on tavallinen nainen, joka päätti laittaa itsensä likoon ja treenata kuukauden kuin Lopez. Hän raportoi tuloksistaan Cosmopolitan-julkaisulle. 

Tannebaumin rutiinit sisälsivät kuntosalitreenejä viisi kertaa viikossa. Treenit sisälsivät tunnin mittaisen circuit-treenin eli kiertoharjoittelun, joka tarkoittaa sitä, että tiettyjä liikkeitä tehdään tietty määrä ja kovalla sykkeellä. Sen jälkeen treeni sisälsi puolentunnin cardiotreenin, eli kestävyyskunnon harjoittelun.

Sen lisäksi Tannebaum laittoi ruokavalionsa täysin uusiksi. Hän luopui tärkkelyspitoisista kasviksista, hedelmistä, koska niissä on luontaista hedelmäsokeria ja hiilihydraateista sekä totta kai sokereista. 

Ensimmäinen viikko sujui Tannebaumin mukaan yllättävän kivuttomasti. Hän oli täynnä energiaa ja tunsi saaneensa liikuntakärpäsen pureman. Toinen viikko oli naiselle kivuliain viikko. 

(kuva: AOP)

"Joka paikkaan sattui. Seitsemältä aamulla kun heräsin ja koetin nostaa jalkojani alas sängyltä, en melkein onnistunut." 

Sen sijaan hän näki tuloksia jo hieman yli viikon harjoittelun jälkeen. Naisen kyykyt paranivat, hän jaksoi paljon paremmin treeneissä ja hänen vartalossaan näkyi jo pieniä muutoksia. 

Viikko kolme oli menestys. 

"En voinut lakata kertomasta kämppikselleni pepustani, se oli kiinteytynyt ja muotoutunut paremmaksi, joten kyykyt todella tehosivat kunnolla. "

Neljännen viikon aikana nainen jaksoi paljon paremmin treenata. Neljä viikkoa sitten hän pystyi juoksemaan juoksumatolla vain minuutin kovalla tahdilla, nyt hän pystyi siihen kolmen minuutin ajan. 

"Se tuntui paremmalta, kuin painoni laskeminen." 

Treenirytmin ja ruokavalion muutoksen ansiosta hän tunsi itsensä energisemmäksi ja sosiaalisemmaksi. Sen huomasivat myös naisen lähipiiri, joka kannusti tätä elämänmuutoksessaan. Nainen ei aio noudattaa yhtä tiukkaa rytmiä, mutta aikoo ehdottomasti omien sanojensa mukaan jatkaa treenaamista. 

Lue myös: Jennifer Lopezin kaksoset ovat ihastuttava näky - katso tuoreet kuvat

Lue myös: Supertähdet meikittöminä - katso, kuinka Heidi Klum ja Jennifer Lopez valmistautuivat Oscareihin

Lue myös: Jennifer Lopezin säihkyvä iltapuku imartelee kurveja – katso kuvat Oscar-gaalan punaiselta matolta

Lähde: Cosmopolitan 

Kilpailut

Uusimmat