Kuva: Shutterstock

Mitä käy yhteiselle lemmikille eron sattuessa? Pariskuntien vastaukset järkyttävät

11.04.2019 16:45 - Senni Loikala

Osa olisi valmis jopa lopettamaan lemmikin, selviää tuoreesta tutkimuksesta.

Aina eroon päätyneen pariskunnan näkemykset heidän yhteisen lemmikkinsä tulevaisuudesta eivät ole samanlaisia, ja erimielisyydet asiasta voivat kärjistyä.

Daily Mail uutisoi tutkimuksesta, jossa selvitettiin, miten pitkälle pariskuntien erimielisyydet lemmikkinsä tulevaisuudesta voivat mennä. Tutkimukseen osallistui 2000 henkeä ja sata perheasioihin erikoistunutta lakimiestä. Tuloksista selvisi, että osa lemmikinomistajista käyttää lemmikkiä pelinappulana kostaakseen kumppanilleen eron sattuessa.

Tutkimuksessa selvinnyttä: Mikä on lemmikin kohtalo eron sattuessa?

1) Viidennes antaisi lemmikin turva- tai löytöeläinkotiin.

2) Joka kuudes myisi lemmikin uudelle omistajalle.

3) Joka kuudes olisi valmis lopettamaan lemmikin.

Joskus eroavan avioparin erimielisyyksiä lemmikinsä kohtalosta ratkotaan oikeussalissa. Daily Mailin mukaan laissa lemmikki luetaan omaisuudeksi ja lemmikin saa avioeron sattuessa osapuoli, joka on sen ostanut. Lemmikki voidaan myös määrätä myytäväksi, lehti kertoo.

Tutkimuksen toteutti lemmikkivakuutuksia tarjoava yritys, jonka edustaja kommentoi tuloksia näin:

- Suosittelemme lemmikinomistajia pohtimaan, mikä on parasta lemmikin hyvinvoinnille.

Uutisoimme aiemmin koiraroduista, jotka sopeutuvat parhaiten kerrostaloelämään. Pääset juttuun tästä.

Lähde: Daily Mail

Lue myös: Onko koirasi masentunut? 5 hälyttävää oiretta

Kilpailut

Uusimmat